—
Ennen joulua voi olla painetta käyttää isoja summia rahaa joululahjoihin ja jouluruokiin. Kaikilla ei ole tähän kuitenkaan mahdollisuutta. Hankesuunnittelija Jenna Mäkelä pohtii blogissa, mistä joulun tunnelma todella kumpuaa.
Usein ennen joulua iltapäivälehdissä on julkaistu artikkeleita, joissa on haastateltu Marttajärjestön edustajaa joulusiivouksesta. Vinkit joulusiivoukseen on kerrottu hyvin empaattisesti ja armollisesti. Joulu tulee, oli kaapit siivottu tai ei. Joulu ei katso sitä, onko listat pyyhitty pölyistä. Joulussa on kyse kiireettömästä ja stressittömästä yhdessäolosta.
Mutta tuleeko joulu ilman lahjakasoja tai herkuista notkuvaa ruokapöytää?
Ennen joulua postilaatikot täyttyvät mainoslehtisistä ja televisio huutaa erikoistarjouksia. Black Friday on muuttunut mustaksi viikoksi, jossain jopa mustaksi kuukaudeksi. Meille toitotetaan joka paikassa, mikä on juuri tämän hetken hittituote, mitä sinulla tai lapsellasi pitäisi olla ja mitä muilla on. Tai mitä muilla on viimeistään jouluaattona.
Samaan aikaan voimme lukea toisenlaisia uutisia: konkursseja, työttömyyttä, lomautuksia. Ylipäänsä tilanteita, joissa elämisen perusedellytykset ovat uhattuina tai vähintäänkin työn ja tuskan takana. Mainokset kertovat, mitä meidän kuuluisi olla ja mitä meidän kuuluisi omistaa, jotta olisimme samanlaisia kuin muut. Ei ole tyhmyyttä haluta olla samanlainen kuin muut ja kuulua joukkoon. Se saa ehkä tekemään harkitsemattomia taloudellisia päätöksiä, ostamaan osamaksulla tuotteita ilman, että miettii tulevaisuuden maksueriä, ja elämään hetkessä. Se on inhimillistä
Joulu tuntui samalta ilman kalliita lahjoja
Se, että kerron, että joulu tulee ilman lahjakasoja tai herkuista notkuvaa ruokapöytää, ei auta sitä henkilöä, joka miettii, miten saisi hankittua edes hitusen jouluiloa perheelleen. Se voi saada vihaiseksi ja miettimään, että mitä tuokin tietää, helppohan sieltä on huudella. Totuus kuitenkin on, että kyllä tämä täällä tietää. Tiedän, miltä tuntuu, kun haluaisi nähdä lapsen riemun lahjoja avatessa. Tiedän, miltä tuntuu, kun haluaisi antaa lapselle sen tunteen, että hän on osa jotain joukkoa, kun hän omistaa esimerkiksi saman puhelimen tai lenkkarit kuin muilla
Taloudellisen toipumiseni ensiaskeleilla olen viettänyt jouluja, jolloin en ole voinut taloudellisesti panostaa lahjoihin. En kuitenkaan muista niiden joulujen olleen mitenkään erilaisia. Lumiukko ja joulurauhan julistus on katsottu, lapset ovat olleet malttamattomina jännityksestä ja paketeista on löytynyt jotain. Ei uusinta puhelinta, ei kalliimpia lenkkareita, mutta jotain, joka on tuonut sen pienen lisän jouluaattoon. Pienen lisän sen päälle, mistä joulussa todella on kyse: kiireettömästä ja stressittömästä yhdessäolosta.
Oli joulun vietto sinulle sitten uskonnollinen tai maallinen juhla, joulu tulee, julkaistiinko uusin malli kahden tonnin pro-puhelimesta tai ei. Minulle joulu syntyy Lumiukosta, joulurauhan julistuksesta ja lanttulaatikon mausta. Joulu syntyy, kun vanhemmat laittavat puhelimet sivuun ja syventyvät lasten kanssa lautapeliin. Joulu syntyy hiljaisesta aattoillasta ja siitä pienestä hiljaisuudesta syntyvästä ajatuksesta, että hetken kuluttua edessä on uusi vuosi, ja se voi olla hyvä. Meille voi käydä hyvin.
Ihanaa joulun aikaa koko Rahat pelissä -hankkeen tiimiltä!
Jenna Mäkelä
hankesuunnittelija
Rahat pelissä -hanke, Sosped-säätiö
Kuvituskuva: Pexels
Elämme yhteiskunnassa, jossa moni eri yhdistys, järjestö ja muu taho pyrkii siihen, että jokaisella lapsella on merkityksellinen joulu. Apua ja tukea vähävaraisille lapsiperheille löytyy mm. alla olevilta tahoilta: