Rahat pelissä -hanke: Taloudellinen toipuminen on tärkeä osa rahapeliongelmasta selviytymistä
Ongelmallinen rahapelaaminen aiheuttaa monenlaisia haittoja, joista taloudelliset haitat ovat usein näkyvimpiä ja pitkäkestoisimpia.
Ongelmallinen rahapelaaminen aiheuttaa monenlaisia haittoja, joista taloudelliset haitat ovat usein näkyvimpiä ja pitkäkestoisimpia.
Kulutusluotot ovat usein yhteydessä liialliseen rahapelaamiseen. Ilmiö näkyy myös Takuusäätiön asiakkailla: runsas rahapelaaminen ajaa yhä useamman tarttumaan korkeakorkoisiin kululutusluottoihin. Lainsäädäntöön on tehty muutoksia viime aikoina, mutta nähtäväksi jää, onko niistä apua ongelmallisesti pelaaville.
Takuusäätiössä nähdään, että rahapeleistä johtuvat taloudelliset vaikeudet ovat syventyneet. Samaa ilmiötä tuovat esiin myös muut sosiaalialan ja velkaneuvonnan ammattilaiset. Rahapelaamisesta velkaantuvat erityisesti nuoret miehet.
Taloudellisella väkivallalla tarkoitetaan tilannetta, jossa tekijä kontrolloi, riistää tai tuhoaa toisen taloudellisia resursseja heikentääkseen hänen taloudellista itsenäisyyttään tai hyötyäkseen itse taloudellisesti….
Sosped-säätiön ja Takuusäätiön Rahat pelissä -hanke toteutti kyselyn ammattilaisille, jotka havaitsevat asiakastyössään rahapelaamista. Kyselyn perusteella ammattilaiset kohtaavat yhä syvempiä rahapelaamisesta aiheutuneita…
Virve Rostin biisissä Rahaa, rahaa, rahaa (orig. Money, money, money) lauletaan: ”Ja kysellyt jo tietä oonLas Vegasiin tai MonacoonJos ruletissa onnistaaPian…
Raha-asiat voivat mennä solmuun monesta eri syystä. Takuusäätiössä näemme päivittäin laajan kirjon monimutkaisia taustasyitä talous- ja velkavaikeuksiin, mutta harvan niistä seuraukset…
Neljännesvuosisata rahapelialalla – pelinhoitajasta järjestötoimijaksi Teresa Tenkanen on työskennellyt 25 vuotta rahapelaamisen parissa. Hän aloitti opiskeluaikana työt pelinhoitajana, mutta viimeisten 15…
Rahapelaaminen, talousosaaminen ja ylivelkaantuminen -työpaja Työpajassa käsitellään rahapelihaittojen ja talousasioiden yhteyksiä, kuullaan ajankohtaisia asiantuntija-alustuksia ja pohditaan yhdessä, mitä voimme tehdä näiden…
Rahat pelissä -hanke edistää taloudellista toipumista rahapelihaitoista Alkuperäinen uutinen on julkaistu Takuusäätiön ajankohtaissivuilla 28.3.2023. Kirjoittaja: Teresa Tenkanen Rahapelaaminen aiheuttaa monenlaisia haittoja,…
Viimeisimmät kommentit